Ladyt Viinijärvellä

Ladyt Viinijärvellä

Lämpömittari näytti +20'c kun aamulla puoli seitsemältä starttasimme liikuntapuistosta kohti Viinijärveä. Luvassa oli siis helteinen päivä ja neljä peliä itäisen alueen Lady-pesisturnauksessa. Ladyt osallistuivat turnaukseen kuudetta kertaa. Matka sujui suunnitellusti ja olimme perillä hyvissä ajoin Honkamontun kentällä ennen ensimmäistä peliä. Alkulämmittelyiden lomassa ehdimme seurata turnauksen aloituspeliä ja päästä turnaustunnelmaan.
 
Päivän teemaksi PJ antoi ulkokentälle hyvät varmistukset sekä taittolinjat. Sisäpelisssä keskityimme kaaripeliin ja kärkkymiseen. Koko päivän joukkuetta kannatteli iloinen tekeminen, joka alkoi jo kapteenin ensimmäisestä huudatuksesta, jossa muiden yllätykseksi laskettiinkin kolmosesta alaspäin!
 
Ensimmäinen peli oli Iisalmen ladyja vastaan. Viime vuonna tiukka finaalipeli käytiin heitä vastaan ja tiesimme joukkueen olevan kova. Voitimme pelin 11-6. Turnaus sai siis mitä loistavamman aloituksen! Järjestävältä seuralta Viininjärven urheilijoilta oli kaksi joukkuetta, valkoinen ja pinkki. Tiukin peli käytiin toisena VIU pinkkiä vastaan, heidän voitettua peli 9-8. Meidän loppukiri ei aivan riittänyt, toiselle tasoittavalle lähdimme 9-1 tilanteesta. Kolmas peli pelattiin Jyrin pesäpallokentän hiekkatekonurmella. Vastassa oli Joensuun Maila. Peli oli niin kuuma, että pallokin poltteli räpylässä. Peli päättyi meidän eduksi 13-9. Viimeinen peli oli VIU valkoista vastaan. Edes vastustajan lukkarin ilmiömäiset kiinniottoyritykset kotipesässä eivät riittäneet, meidän voittaessa 16-3. 
 
Itäisen alueen Lady-pesisturnaus:
1. VIU Pinkki
2. KPK Ladyt
3. Iisalmen ladyt
4. JoMa
5. VIU Valkea
 
Joensuun Maila - KPK
Itäisen alueen Lady-pesisturnaus 11.8.2018 Viinijärvellä.
 
KPK Ladyt: PJ Johanna Partanen,  Outi Ahola,  Ulla Kokkonen, Sirpa Heikkinen, Kirsi Holappa, Eila Palo, Minna Kettunen, Hanne Pääkkönen, Henje Rahko, Sanna-Maria Nissinen, Maria Oravala, Silja Kohonen, Paula Juntunen ja Riija Kemppainen 
 
Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Minna Kettunen ja joukkueen tsempparina Outi Ahola. Koko joukkue esitti loistokkaita pelisuorituksia, toisia kannustaen!